Unohtaa puhua
Harmi
25. helmikuuta, 2008
Tunnen myötätuntoa niitä kohtaan, jotka ovat pudottaneet käsineen.
Näin kuvioidun villakynsikkään keskellä kiireistä aukiota ja pullean punaisen toppakintaan virastotalon edessä. Parittoman kintaan kantajan harmi laskee vasta auringon myötä (ja se laski tänään vähän epäröiden, kuin miettien, jäikö jotain), ja yksinäinen sormikas surettaa enemmän kuin pudonnut. Vasta päivien päästä sen uskaltaa heittää roskakoriin, silloinkin jotenkin anteeksi pyytäen.