Unohtaa puhua
Monni
6. helmikuuta, 2005
Möhkälemäinen monni vartioi yön pohjassa epävarmuuden kiviä, jotka olen pudottanut raskaina leipinä veteen. Kuvajaisellani on pitkät viikset. Väännän suuni ammolleen ja herranjumala! Sieltä purkautuu sanoja. Pienet paksut hyönteiset singahtelevat ilmaan kuin humalaiset, ne etsivät sinua kuin hunajaa. Olet kaukana, siksi puheesta onkin kasvanut parvi
kuin sovitushuoneessa
kokeilen erilaisia ilmaisuja
siritystä, surinaa, sudenkorennon siipien säksätystä, leppäkertun viitan lätkettä, mustien täplien tahtia.
Kaikkiko pitää sanoa juuri nyt, kun olet isäsi luona? Rullaan housut polviin ja kahlaan keräämään kiviä.